”logistinen virhe”

Jotkut saivat banaaneja, vaikka pyysivät huumeita.

Olen jämähtänyt vapaa-aikaan. Herään ja menen nukkumaan. Siinä välissä voi katsoa jonkun elokuvan jos omasta päivästä puuttuu draaman kaari. Aloitimme kämppikseni kanssa tipattoman puolikuun. Uskon sen olevan hyvä idea, koska en täysin saa rakennettua järkevää yleiskuvaa kaikesta siitä hattarasta ja rautalangasta ja krapulaisista aamuista joita viimepäivät ovat pitäneet sisällään.

Kun vaihtaa ihmisiä  lennosta, ja muuttaa kuvioita omaksi parhaakseen, on lähes pakollista kyseenalaisaa omaa moraaliaan, vain tajutakseen ettei sitä ole. Kaikki sujuu kuin tanssi. Kappale vaihtuu. Ja onhan vain kohteliasta päättää tanssi, jos astelemme toisemme varpaille vilkuillessamme muita. Varpaat eivät sitä kauaa kestä, ja turvakengillä on hankalaa tanssia. Enkä koskaan halua piilottaa tunteita rautakärkien taakse, jos en koskaan enää uskalla olla ilman niitä. Me emme ole täällä toistemme tuhottavina.

Yöllä kissanpentu leikki loputtomasti huultenrajauskynällä, ja minä väittelin loputtomasti siitä, pitäisiko naamani iho repiä irti, vai ei. Minä pidin pääni, vaikka minulle kuinka vakuuteltiin idean loistavuutta, ja vähäteltiin sitä, että tarvitsen kasvojani vielä. Mutta koska pidin pääni, sain myös säilyttää sen.

Untahan tämä tietysti oli, vaan välillä tuntuu, ettei uni ole kovin kaukana todellisuudesta.
Kaikki on osa matkaa ja seikkailua, jos vain päättää, ettei ole koskaan perillä.