Hetken kestää elämää.

Joulu tekee tuloaan. Yritän suhtautua siihen neutraalisti. Tai joulumielellä, niinku, joulumielellä.
Lainasin Irvine Welshin Liiman, koska mua vitutti tänään niin paljon että pää meinas räjähtää(ja Welsh on number one kirjailja silloin kun maailma on mätä.)!
  Teki kaupungilla mieli vaan potkia vastaantulijoiden sääret täyteen mustelmia, koska ihmiset on niin turhia ja ärsyttäviä, mutta silti niillä on aina joku joka  rakastaa niitä enemmän kuin olisi tervettä. Ja sitten ne saatanat aina menee ja kuolee, ja jättää jälkeensä vain katkeria säärtenpotkijoita. HURM!!?!

Kahvilassa oli huutavia kakaroita, eikä kahvikaan ollut hyvää. Voisiko laki määrätä ulkonaliikkumiskiellon alle 12 vuotiaille, jos ne ei osaa pitää turpaansa ummessa silloin kun minä haluan juoda rauhassa kahvia!!! Tai olisko mitenkään mahdollista geenimanipuloida noita lisääntyjiä niin, että niiden jälkikasvu ois vähän hiljaisempaa..? Ja; miksi se nollavuotias Homo-petteri pitää ottaa pois sieltä vaunuista, jos se ei osaa viellä kävellä, ja kaatuu naamalleen lattialle heti kun sen jalat koskee sitä lattiaa. Ja sitten se itkee. Ja huutaa. Ja rääkyy, Eikä lopeta ikinä!

  Olen tänään polttanut VAIN 2 tupakka!!! Ja eilen en yhtään!! Erittäin edistyksellistä. 

Odotan jo mahdollista muuttoa ihan innoissani. Ei enää tj:tä. Ei enää yksinäisyyttä (?). Pelkkää nuorekasta jännää, ja älykästä ja hauskaa. Ja kahden ihmisen tiskit. Matka koulullekkin väheni niin että ehdin sinne varmaan viidessä minuutissa! CoolCool